torstai 12. huhtikuuta 2012

Pömpön piilotusta

Mitäpä sitä kiertelemään: minulla on ongelmia vyötärölle kertyvän pelastusrenkaan kanssa. Minun on ollut kovin vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa, sillä nuoruudessa hankitun kovan peruskunnon varjolla olen kuvitellut, että voin syödä mitä vain, eikä se näy. Ensimmäisen lapsen ja kriittisen 30 ikävuoden jälkeen voin todeta, että se ei todellakaan pidä enää paikkaansa. Söinpä sitten vaikka vain yhden suklaalevyn suklaapalasen, näkyy se heti seuraavana päivänä vyötäröllä.

Asia olisi muuten ihan ok (pidän pienestä pehmeydestä), ellei vaatekaappini olisi pullollaan hieman kapeammalle ja kiinteämmälle vartalolle sopivia vaatteita. Olen etsiskellyt kaupoista nätinnäköisiä paitoja, jotka peittäisivät vyötärömakkarani. Mitään ei kuitenkaan löytynyt pääsiäisviikon Espanjan lomaa varten, joten jouduin ompeluhommiin. Kaapissa oli rakkaudella säilöttyä Marimekon pallotrikoota, joten uskaltauduin uhraamaan kankaan tätä projektia varten. Vähän mittoja hyvin sopivasta mammapaidasta ja eikun menoksi. Ihan kiva siitä tuli.

 

Ompelin samaan syssyyn paidan samalla mallilla myös Neidille. Se ei onnistunut yhtä hyvin, sillä paidasta tuli ainakin 2 kokoa liian pieni!! Kyllä harmittaa. Kankaana myös Marimekon hauska pallotrikoo. Noh, paita pääsee kaappiin odottamaan, josko sille joskus löytyisi käyttöä.


7 kommenttia:

  1. Tosi hieno paita, saatan joskus apinoida tuota, jos se ei vaan haittaa?? Mullakin kun tuo pömppö jäänyt tuohon kahden raskauden jälkeen..ei tuo lörppänahka enää niin vaan palaudu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ei haittaa yhtään :) Saa kopioida ihan vapaasti.

      Poista
  2. kyllä on pirtsakan näköinen ja hyvin peittää kaiken minkä on tarkoituskin. aih, ihanan nostalgista nähdä barcan taxi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Barcelona on ihana kaupunki ja ruoka vie kielen mennessään. On sitten ainakin, mitä peitellä ;)

      Poista
  3. Oon just pohtinu, että tarttis uuden paidan, sellasen mikä ei kaunista näitä vatsamakkaroita entisestään. Oliko sulla joku ohje tuohon vai ihan päästä vedit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin mallia paidan yläosaan vanhasta, hyvin istuvasta paidasta. Alaosan ja hihatkin leikkelin sitten ihan vapaalla kädellä, välillä mittaillen niin että mitat menee yksiin yläosan kanssa. Mulla oli päässä visio miltä paidan tuli näyttää ja aika hyvin tämä vastaa sitä :)

      Poista
  4. Hauskannäköinen paita! Lohduttavaa kuulla, että muillakin on sama ongelma kuin minulla, nimittäin se, että vaatteet kutistuvat itsestään kaapissa. :)

    Blogissani on sinulle tunnustus, käypä katsomassa. Ihanaa kevään jatkoa! :)

    VastaaPoista

Tänne voit jättää puumerkkisi. Ilahdun kovasti kommenteista :)