maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulu saa tulla

 Kolmannen adventtisunnuntain kunniaksi kaivoimme esiin jouluvalot. Myönnän olevani tässä hieman myöhässä; monilla naapureilla valot ovat loistaneet jo lokakuun lopusta saakka. Työkiireet ja väsymys ovat kuitenkin ajaneet meillä tässä asiassa ohi ja valot ovat saaneet odotella rauhassa vuoroaan varaston perukoilla. Nyt olikin mahdottoman kiva saada hieman valoa pimeyden keskelle. 


Tämän paperinarupallon askartelin viime jouluksi käsityömessuilta hankituista paperinauhasta ja -langasta. Oli sotkuista hommaa, mutta lopputulos on mun mieleen. Sisään vain ledvalot ja pallo kattoon. Tuloksena ihana tunnelmavalaistus vaikka niihin rauhallisiin omiin hetkiin, kun jalkaan vedetään villasukat ja mukiin kaadetaan piripintaan lämmintä tummaa glögiä.


Ihana valkoinen talvi saapui lopulta pohjoiseen. Kesään tuntuu olevan taas ikuisuuden verran matkaa. Vain etäisesti enää muistan ne lämpimät aamut, kun tuossa alakuvassa pilkottavalla penkillä nautittiin aamupalaksi vesimelonia ja kylmää hedelmämehua. Nyt penkki sai kaverikseen pienen pensaan jouluvaloineen.

 

Jouluvalojen lisäksi meillä syttyivät myös kynttilät. Rakastan elävää tulta yli kaiken.


 Ihanaa joulunodotusta! Pian se on täällä!

torstai 8. joulukuuta 2011

Pieni jämälankaslipari

Neiti Näpsäkkä tarvitsi kipeästi pientä lämmikettä ilmojen kylmettyä. Kaivoin lankalaatikosta Dropsin Alpacaa, jota oli jäänyt yli vauvahaalarista ja itselle tehdystä villatakista. Epäilin kyllä vahvasti, että lanka ei riittäisi, mutta päätin silti yrittää. Puikoille valikoitui perusslipoveri, johon vilkuilin pallokuviota Modassa (4/2007) olevasta pienten tyttöjen villapaidasta. Kaula-aukko piti tehdä mahdollisimman suurena ja toinen olka jäi kokonaan ilman palloja; niin lanka riitti juuri ja juuri. Tarkkasilmäiset tosin huomaavat, että hihansuut oli neulottava hieman erisävyisellä valkoisella...


Slipoverista tuli ihan hauska. Malli ei tosin tällä kertaa suostunut yhteistyöhön.


perjantai 2. joulukuuta 2011

Erään pitsin tarina

Täällä olen ohimennen ainakin kerran maininnut erästä projektia varten virkkaamistani pitsiliinoista. Ehkä on aika kertoa, mistä oli kysymys. Heti, kun pari vuotta sitten näin Vilman virkkaaman iki-ihanan pitsivarjostimen, tiesin, että halusin samanlaisen. Tuo lamppu ei jättänyt minua rauhaan, vaan lopulta oli pakko etsiä äidin varastoista kaikki vanhat pitsikirjat ja tarttua koukkuun. Liina kerrallaan etenin kohti päämäärää. Virkkaaminen tuntui vievän ikuisuuden, mutta lopulta oli koossa tarvittava määrä. En osannut aavistaakaan, että vaikein osuus oli vielä edessäpäin. Nimittäin liinojen yhdistäminen ja tärkkääminen palloksi. Vilma oli tärkännyt liinat puoli palloa kerrallaan suuren kulhon päällä ja yhdistänyt sitten puolikkaat toisiinsa palloksi. En omista tarpeeksi suurta kulhoa, joten ajattelin kokeilla tärkkäämistä askarteluliikkeestä saatavan suuren pyöreän ilmapallon päällä. Noh, ei oikein onnistunut, mutta apinan raivolla tärkkäsin liinoista "pallon".



 Kuten kuvista näkyy, ei sitä ihan palloksi voi sanoa. Kaiken huipuksi lamppu luhistui. Tässä vaiheessa perheemme diplomi-insinööri sai taas tokaista "mitäs minä sanoin". Insinööri oli nimittäin epäillyt koko palloprojektia ja sen kestävyyttä vedoten joihinkin ihmeellisiin fysiikan lakeihin.




Kaunis se oli, mutta ei tosiaan kovin kestävä. Olisi varmaan tarvittu enemmän pieniä pitsiliinoja, joilla lamppuun olisi saatu lisää tukea. Noh, tässä vaiheessa olin jo saanut melkolailla tarpeekseni koko lampusta ja pitsiliinoista.



Seuraavaksi päätin siis purkaa koko viritelmän. Sekään ei ollut ihan yksinkertainen homma tärkkäyksen ja lukuisten umpisolmujen vuoksi. Lopulta sain kuitenkin irroteltua mielestäni kauneimmat pitsiliinat. Ei muuta kuin vähän vettä ja liinat oikaisuun, muutama solmu sinne tänne ja voilá, eteisen ikkuna sai uuden valoverhon.


Tässä vaiheessa insinööri kehtasi valittaa, että meillä näyttää  asuvan joku mummeli. Kieltämättä olin itsekin aluksi vierastanut ajatusta pitsisistä ikkunaverhoista. Pitsiliinoille oli kuitenkin keksittävä jotain hyödyllistä käyttöä, sillä oli niihin sen verran verta ja hikeä vuodatettu. Verhot muodostivat kevätauringossa kauniita varjoja vastapäiselle seinälle, joten saivat jäädä ikkunaan.


Nyt syksyn tullen kyllästyin pitsisiin verhoihin ja vaihdoin ne hieman toisenlaisiin. Pitsiliinat ovat nyt kaapissa odottamassa uutta inspiraatiota ja uutta projektia. Hyviä ideoita otetaan kiitollisena vastaan ;)

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Norsu-tunika

Norsut (ja puput, hauvat, kissat, hepat, possut ja kaikki muukin pehmeä ja pyöreä) ovat meillä tällä hetkellä kovassa huudossa. Niinpä Neiti Näpsäkän piti saada myös oma "noosu"-tunika. Kankaat löysin Metsolasta, ihanan velourkuvan Hanhelista, mutta oikeita kaavoja ei sattunut eteen juuri silloin, kun olisi ollut sopiva leikkelyfiilis. Ystävät tietävät, että olen monessa asiassa melkoinen hätähousu. Yleensä se on pelkästään huono juttu, mutta joskus onnistuukin. Niin kuin tällä kertaa, kun päätin leikellä kankaat silmävaraisesti.


Malli: vapaalla kädellä saksittu
Kankaat: paksu joustofrotee ja resori Lasten Metsolasta
Silitettävä velourkuva: Hanhelista
Koko: 80-86


Harmikseni huomasin, että resorin vihreä väri on aika kaukana norsu-kuvan limenvihreästä. Mutta no joo, meillä ei olla niin tarkkoja muistakaan jutuista, joten ehkä pystyn elämään tämänkin asian kanssa...

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Koti puettu syksyyn

Laskin eilen päiviä jouluun ja säikähdin. 50! Mihin tämä syksy on hävinnyt? Tuntuu, että vastahan minä istuttelin kukkapenkkiin kukkasipulit ensi kevättä varten ja nyt pitäisi jo alkaa kaivamaan esiin jouluvaloja ja -pöytäliinoja. Varmaan sanomattakin selvää, että meillä ikkunoissa roikkuivat vielä äsken valkoiset kesäverhot, jotka pimeiden ilmojen tultua alkoivat vaikuttaa tosi ankeilta ja kylmiltä. Tarvittiin lisää väriä ja lämpöä. 

Jostain syystä minun on ollut todella hankalaa päättää sopivia verhoja meidän olohuone-keittiöön. Tila on melko suuri ja seinät vaaleat (en jaksa maalata), joten verhoilla on suuri rooli tilan tunnelmanluojana. Tänä syksynä sopivaa verhokangasta etsittiin Tukholmaa myöten, mutta mitään sydäntäsykähdyttävää ei oikein löytynyt. Suurin syy siihen taisi olla, etten itsekään tiennyt yhtään, mitä olin etsimässä. Viikko sitten maanantaina satuin piipahtamaan Kodin Ykkösessä ihan muilla asioilla, kun tämä kangas sattui silmiini ja suorastaan huusi: "Ota minut mukaan"!! Kuinka ollakaan, tavaratalossa oli parhaillaan 30 % alennus kaikista verhokankaista. Tuntui suorastaan kohtalon johdatukselta.


Kankaassa on kaikki ne värisävyt, joita on aina löytynyt meidän kotoa. Sitä lähti siis mukaani reilut 10 metriä. Ihana kangasmyyjä vinkkasi lisäksi hauskasta poimutusnauhasta, jolla saa verhoihin saman laskeutuvuuden, kuin rengasverhoilla. Kyseinen nauha ommellaan verhojen yläosaan ja verhotanko pujotellaan nauhassa olevista lenkeistä niin tiheästi tai harvasti kuin omaa silmää miellyttää. 
 
Tilaan tuli hetkessä enemmän lämpöä ja väriä. Tykkään suunnattomasti myös kankaan raidoituksesta.


Tässä yhteydessä voisin esitellä myös meidän kylpyhuoneeseen virkkaamani maton. Halusin tilaan jotain muuta kuin kaupasta löytyvät pesuhuonematot ja kun näin tämän ohjeen Modassa (3/2009), tartuin välittömästi koukkuun. Matto on ihanalla tavalla vanhanaikainen ja vähän hassu. Maton kude on hempeän vaaleanpunaista, vaikkei se kuvissa siltä vaikutakaan. Väri passaa kivasti ruskean lattialaatan pariksi.



Ohje: Juhannusruusu, Moda 3/2009. Löytyy myös Kangasaitan sivuilta.
Kude: Kangasaitan Lilli-ontelokude, noin 1,2 kg
Koko: halkaisija noin 1 m

perjantai 16. syyskuuta 2011

Mc Pitsi

Tähän väliin ajattelin esitellä yhden hauskimmista tuunausprojekteista. Hauskan sikäli, että se oli niin helppo tehdä. Neiti Näpsäkkä sai mummoltaan Espanjan tuliaisina vaaleanpunaisen  hienostelutakin. Siitä kuitenkin tuntui puuttuvan jotain mummunkin mielestä. 


Annoin ideoiden hautua kaikessa rauhassa. Sitten eräänä päivänä huomasin, että minulle oli jäänyt erilaisia pitsiliinoja ylimääräisiksi eräästä toisesta projektista. Valitsin niistä kauneimman ja ompelin sen enempiä miettimättä kiinni takin selkämykseen. Niin syntyi Mc Pitsi, jonka nimen mies heitti ilmoille nähtyään tuunauksen.


Pitsiliina on ommeltu äidin varastoista löytyneiden pitsikirjojen ohjeilla (mm. Mary Olki) Novitan virkkauslangasta. 


Sitten vain hienostelemaan.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kun Täti Moonika oppi tilkuttamaan...

Niin, kaikki lähti siitä yhdestä vauvapeitosta. Sen jälkeen olen katsonut kaikkia kankaita "sillä silmällä". Mikä sopisi minkin kanssa ja minkälainen tikkaus saisi minkin kankaan parhaat puolet esiin. Tiedättehän, sellaista pientä maanisuutta ilmassa. Tekniikka on edelleen kaukana oikeaoppisesta, mutta apinanraivolla jotain on aina saatu valmiiksi.


Viime talven tuiskuissa haaveilin lämpimästä kesästä ja tilkuttelin samalla kangaskaapin kätköissä marinoituneista jämäpalasista jonkinlaista piknikvilttiä. Lopputulos ei ole ihan niin huippusiisti, kuin mitä ehdin jo mielessäni hekumoida. Ihan kelpo viltti siitä kuitenkin tuli.


Suuressa Käsityölehdessä oli joskus ohje piknikviltin tekoon ja sieltä sain idean ohuen vahakankaan käyttöön viltin nurjalla puolella. Tällä tavalla pieni kosteuskaan ei haittaa loikoilua nurmikolla.


Kuvissa viltti on ryppyinen ja reunoista puuttuu vielä kanttaukset. Jospa nuo saisi ensi kesään mennessä kuntoon.


Kangaslaatikon aarteista valmistui vielä istuinpehmikkeet puutarhatuoleihin. Jostain syystä mittaukset menivät hieman pieleen ja pehmusteista tuli vähän pienikokoiset. Ainakaan tämän mamman istumalihakset eivät täysin mahdu tämän neliön päälle. Leveämmän reunakaistaleen kanssa nämä olisivat täydelliset.


Olo on kuin Täti Moonikalla.
 
Muoks. Ohje istuintyynyihin löytyy Grete Gulliksen Moen kirjasta Värikkäät tilkkulahjat. Itse muokkasin ohjetta paremmin jämäpaloihin sopivaksi.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Päärynäinen

 Tässä taas yksi kesäompelus. Kaapissa oli sopivankokoinen pala Marimekon päärynäkangasta ja päässä idea väljästä hellemekosta. Sopivaa kaavaa ei siihen hätään löytynyt, mutta se ei hidastanut yhtään. Oikeita mittoja bongattiin sopivasta valmisvaatteesta, sitten vaan nipsnaps ja mekko oli leikattu.


Alkukesästä leikattu mekko oli kuitenkin ilmeisesti päässyt kutistumaan ompelupöydällä, ennen kuin ehdin saumuroimaan sen kasaan. Heinäkuun lopulla valmistunut mekko alkoi nimittäin olemaan melko nafti. Muutamat hellepäivät sen kanssa ehdittiin kuitenkin viettämään ja toimivaksi toteamaan. Selkäpuolelle leikattu "marimekkomainen" kolo helpottaa joustamattoman materiaalin pukemista ja viilentää ihanasti.


Malli: vapaalla kädellä saksittu
Materiaali: Marimekon päärynä-puuvilla, vuorina puuvillabatistia, pääntiellä vihreää vinonauhaa
Koko: 74/80



Viimeisen kuvan alalaidassa pilkistää jo jotain, mitä ajattelin esitellä seuraavaksi ;)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kimonotakki

Jokin aika sitten sain lahjaksi Mari Savion ja Kati Rapian kirjoittaman "Juju - Erilainen lastenvaatekirja" -teoksen. Jo ensimmäisellä selailulla oli selvää, että kirjan ohjeilla tulisi valmistumaan ainakin iki-ihana kimonotakki. Vauvapeitosta oli jäänyt ylitse söpöjä tilkkukankaita, joten ne olivat ilmiselvä valinta takin materiaaleiksi.


Malli: Juju-kirjan Kimono
Koko: 90 cm ilman saumavaroja eli sopiva noin 80 senttiselle
Kankaat: Freshcut by Heather Bailey & Wildwood by Erin McMorris, lisäksi vanhaa lakanakangasta ja muutama satiininauha



Kimonotakista tuli ihanan väljä ja juuri sopiva kesän hellepäiviin. Tässä takissa kuljettiin kotipihassa ilman vaippaa ja otettiin muutenkin rennosti. Malliin sopivat erinomaisesti vaikka vanhat puuvillaiset verhokankaat, kirpparilöydöt tai muuten vaan kaapin perällä marinoituneet puuvillat. Syyskeleihin sopivan siitä saa kevyellä vuorituksella.


Äiti haluaa samanlaisen!

torstai 1. syyskuuta 2011

Uuden alku

 Hei, olen Rouva Pee ja kärsin kroonisesta käsityöpuuskasta. Haussa vertaistukiryhmä ja kanava omien ideoiden ja aikaansannosten jakamiseen.

Näin, nyt se on taas aloitettu. Olen pitänyt blogia aiemminkin, mutta pienen vauvan äitinä aika tuntui olevan kortilla, eikä bloggaamiseen jäänyt juuri aikaa saati voimia. Nyt Neiti Näpsäkkä on jo iso päiväkotilainen ja äidille jää aina välillä omaakin aikaa. Päätin siis aloittaa alusta, ihan alusta, ja pistää blogin pystyyn. Toivonkin löytäväni tätä kautta paljon uusia ihania blogeja ja ideoita. Jätäthän puumerkkisi, jotta pääsen vastavierailulle :)

Ennen kuin päästän itseni vauhtiin, katsotaan mitä olen saanut aikaiseksi ennen Tuulentupasta.


Ihastuin Jatan norsuslipariin välittömästi sen nähtyäni ja halusin tehdä heti oman, tosin vain pienoiskoossa. Näitä syntyikin sitten ihan lahjaksi asti; tämä setti lähti ihanaiselle kummmipojalle vauvalahjaksi. Norsukuvio on alunperin Jessica Trompin.


Itselle on syntynyt suhteellisen vähän neuleita, johtuen lyhyestä pinnasta ja kärsimättömästä luonteesta. Tämän "tupakkatakin" puskin kuitenkin läpi ja siitä tuli ihan ykköstakki talven pakkasiin.



Itselle on kuitenkin kiva ommella kaikenlaista, sillä niin saa valmista nopeasti (siis jos kaikki menee putkeen). Samovaarin limenvärisestä batistista piti saada kesämekko ja sellainen siitä tuli. Onneksi en laskenut, kuinka paljon verta, hikeä ja kyyneliä sen valmistuminen vaati.


Pitsihuivit on ihania, niitä pitää saada lisää, lisää, lisäää....


Samoin kuin villasukkia....




Kun Neiti Näpsäkkä ilmoitti tulostaan, piti käsityörintamallakin kokeilla jotain uutta. Neulahuovutuksella tehdyistä huopakoirista syntyi mobile...


...ja Atlantin takaa tilatuista tilkuista vauvapeitto.


Ruskeasta alpakkalangasta neulotulle karhuhaalarille hykertelyn pitkään.


Kaikilla pikkuihmisillä pitää olla oma pupukaveri, eikö vain?


Neiti Näpsäkkä viihtyi mahassa niin hyvin, että tämä kastepuku ehti valmistua helminappeja myöten. Kaksi viikkoa lasketun ajan päälle on aika paljon.

Nämä ja paljon muuta löytyvät vanhan blogin puolelta.