Mietteitä vuoden vaihtuessa

Oho, vuosi vaihtui vähän niin kuin huomaamatta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän  huomaan innostuvani valvomisesta ja raketeista. Toki oli hauskaa ihmetellä pauketta Neiti Näpsäkän kanssa, mutta kun pieni painui peiton alle hieman ennen kymmentä, olisin myös itse halunnut tehdä samoin. Vuoden vaihtuminen jopa hieman ahdistaa tällä hetkellä. Olisin vain  halunnut jäädä näihin laiskoihin lomapäiviin ja jatkaa ajattelematta kevään kiirettä ja työstressiä. Mieluiten vain uppoutuisin sohvannurkkaan ja hekumoisin näillä uusilla lankaostoksillani.

Ennen joulua löysin itselleni yhdenlaisen keitaan. Olin ollut työmatkalla Kemissä. Oli juuri lounastettu asiakkaan kanssa, esitetty pätevää ja annettu itsestä vähintäänkin 110 prosenttia. Kotimatkalla alkoi väsyttää hirmuisesti; tiedättehän, että täysi maha ja autolla ajo eivät sovi yhtään yhteen. Silmäluomien lupsuessa yhä enemmän, kurvasin seuraavan pienen kahvilan pihaan. Mutta se ei ollutkaan mikään tavallinen kahvila. Se oli lankahamsterin unelmakahvila, Böök. Siellä sain pumpattua itseeni aimoannoksen virtaa ja loppumatka sujui leppoisasti unelmoiden hankkimistani langoista ja uusista projekteista. Suosittelen Böökiä kaikille sillä suunnalla liikkuville. Palvelukin oli supermukavaa.

Noista kuvan langoista Andes on jo muotoutunut mahdottoman muhkeaksi ja söpöksi tuubihuiviksi. Nepalista haaveilen itselleni palmikkoslipoveria, Alpacasta syntyy Neidille lämpöiset villasukat ja -lapaset, Delight muotoutuu pitsisukiksi äidille. 

Sukista puheenollen, neuloin pikkusiskolle yhdeksi joululahjaksi uudet polvisukat. Aiemmat sukat oli jo kuulemma käytetty loppuun, joten tarve uusille lämmikkeille oli kova. Haaparannassa käydessäni olin ostanut marketista paksuhkoa villalankaa (olen hukannut vyötteen, joten tarkempia speksejä ei valitettavasti ole), joka väriensä puolesta sopi pikkusiskolle kuin nenä päähän. Pikkusisko on minua paljon hentoisempi, joten kuvissa sukat näyttävät tosi pinkeiltä ja venyneiltä. Jestas, miten paksut pohkeet minulla onkaan....

Joulun aikaan pohdiskelin, miten hauskaa onkaan ollut syntyä käsityöläisperheeseen. Käsillä tekeminen ja luovuus on meillä ollut aina itsestään selvää ja itseään on saanut toteuttaa mitä erinäisimmin keinoin. Seppänä toimivalta isältäni sain joululahjaksi toivomani pihalyhdyn. Nyt se valaisee ihanasti pihan pimeintä nurkkaa ja muistuttaa lapsuudenkodista. 

Pikkuveli on puu- ja metallialojen ammattilainen ja oli yllättäen askarrellut meille joululahjaksi takorautaisen viinipullotelineen. Siitä tuli ihan superhieno, joten toivottavasti saan siitäkin joskus kuvan tänne. Olin jo pitkään toivonut itselleni uusia villasukkia (suutarin lapsella ei ole kenkiä, vai miten se menikään) ja ihana äitiliini oli neulonut minulle niitä usean parin. Hopeasepäksi opiskeleva pikkusiskoni puolestaan kertoi työstävänsä minulle syntymäpäivälahjaksi itsesuunnittelemaansa korua. Sisko on muuten jo valmiiksi sekä vaatetusartesaani että valokuvaaja, joten hänessä oikein tiivistyy tämä meidän perheen käsillä tekemisen vimma. Oikein odotan, onko Neiti Näpsäkkä perinyt tämä piirteen vai kallistuuko hän enemmän isänsä urheiluhulluuden puolelle :)

Joulu saa tulla

 Kolmannen adventtisunnuntain kunniaksi kaivoimme esiin jouluvalot. Myönnän olevani tässä hieman myöhässä; monilla naapureilla valot ovat loistaneet jo lokakuun lopusta saakka. Työkiireet ja väsymys ovat kuitenkin ajaneet meillä tässä asiassa ohi ja valot ovat saaneet odotella rauhassa vuoroaan varaston perukoilla. Nyt olikin mahdottoman kiva saada hieman valoa pimeyden keskelle. 

Tämän paperinarupallon askartelin viime jouluksi käsityömessuilta hankituista paperinauhasta ja -langasta. Oli sotkuista hommaa, mutta lopputulos on mun mieleen. Sisään vain ledvalot ja pallo kattoon. Tuloksena ihana tunnelmavalaistus vaikka niihin rauhallisiin omiin hetkiin, kun jalkaan vedetään villasukat ja mukiin kaadetaan piripintaan lämmintä tummaa glögiä.

Ihana valkoinen talvi saapui lopulta pohjoiseen. Kesään tuntuu olevan taas ikuisuuden verran matkaa. Vain etäisesti enää muistan ne lämpimät aamut, kun tuossa alakuvassa pilkottavalla penkillä nautittiin aamupalaksi vesimelonia ja kylmää hedelmämehua. Nyt penkki sai kaverikseen pienen pensaan jouluvaloineen.

 

Jouluvalojen lisäksi meillä syttyivät myös kynttilät. Rakastan elävää tulta yli kaiken.

 Ihanaa joulunodotusta! Pian se on täällä!

Pieni jämälankaslipari

Neiti Näpsäkkä tarvitsi kipeästi pientä lämmikettä ilmojen kylmettyä. Kaivoin lankalaatikosta Dropsin Alpacaa, jota oli jäänyt yli vauvahaalarista ja itselle tehdystä villatakista. Epäilin kyllä vahvasti, että lanka ei riittäisi, mutta päätin silti yrittää. Puikoille valikoitui perusslipoveri, johon vilkuilin pallokuviota Modassa (4/2007) olevasta pienten tyttöjen villapaidasta. Kaula-aukko piti tehdä mahdollisimman suurena ja toinen olka jäi kokonaan ilman palloja; niin lanka riitti juuri ja juuri. Tarkkasilmäiset tosin huomaavat, että hihansuut oli neulottava hieman erisävyisellä valkoisella...

Slipoverista tuli ihan hauska. Malli ei tosin tällä kertaa suostunut yhteistyöhön.

Erään pitsin tarina

Täällä olen ohimennen ainakin kerran maininnut erästä projektia varten virkkaamistani pitsiliinoista. Ehkä on aika kertoa, mistä oli kysymys. Heti, kun pari vuotta sitten näin Vilman virkkaaman iki-ihanan pitsivarjostimen, tiesin, että halusin samanlaisen. Tuo lamppu ei jättänyt minua rauhaan, vaan lopulta oli pakko etsiä äidin varastoista kaikki vanhat pitsikirjat ja tarttua koukkuun. Liina kerrallaan etenin kohti päämäärää. Virkkaaminen tuntui vievän ikuisuuden, mutta lopulta oli koossa tarvittava määrä. En osannut aavistaakaan, että vaikein osuus oli vielä edessäpäin. Nimittäin liinojen yhdistäminen ja tärkkääminen palloksi. Vilma oli tärkännyt liinat puoli palloa kerrallaan suuren kulhon päällä ja yhdistänyt sitten puolikkaat toisiinsa palloksi. En omista tarpeeksi suurta kulhoa, joten ajattelin kokeilla tärkkäämistä askarteluliikkeestä saatavan suuren pyöreän ilmapallon päällä. Noh, ei oikein onnistunut, mutta apinan raivolla tärkkäsin liinoista "pallon".

 Kuten kuvista näkyy, ei sitä ihan palloksi voi sanoa. Kaiken huipuksi lamppu luhistui. Tässä vaiheessa perheemme diplomi-insinööri sai taas tokaista "mitäs minä sanoin". Insinööri oli nimittäin epäillyt koko palloprojektia ja sen kestävyyttä vedoten joihinkin ihmeellisiin fysiikan lakeihin.

Kaunis se oli, mutta ei tosiaan kovin kestävä. Olisi varmaan tarvittu enemmän pieniä pitsiliinoja, joilla lamppuun olisi saatu lisää tukea. Noh, tässä vaiheessa olin jo saanut melkolailla tarpeekseni koko lampusta ja pitsiliinoista.

Seuraavaksi päätin siis purkaa koko viritelmän. Sekään ei ollut ihan yksinkertainen homma tärkkäyksen ja lukuisten umpisolmujen vuoksi. Lopulta sain kuitenkin irroteltua mielestäni kauneimmat pitsiliinat. Ei muuta kuin vähän vettä ja liinat oikaisuun, muutama solmu sinne tänne ja voilá, eteisen ikkuna sai uuden valoverhon.

Tässä vaiheessa insinööri kehtasi valittaa, että meillä näyttää  asuvan joku mummeli. Kieltämättä olin itsekin aluksi vierastanut ajatusta pitsisistä ikkunaverhoista. Pitsiliinoille oli kuitenkin keksittävä jotain hyödyllistä käyttöä, sillä oli niihin sen verran verta ja hikeä vuodatettu. Verhot muodostivat kevätauringossa kauniita varjoja vastapäiselle seinälle, joten saivat jäädä ikkunaan.

Nyt syksyn tullen kyllästyin pitsisiin verhoihin ja vaihdoin ne hieman toisenlaisiin. Pitsiliinat ovat nyt kaapissa odottamassa uutta inspiraatiota ja uutta projektia. Hyviä ideoita otetaan kiitollisena vastaan ;)