maanantai 16. tammikuuta 2012

Pieni Punahilkka

Tahdoin tehdä takin. Sellaisen siistin ja kauppareissuilla käytettävän. Sellaisen, joka olisi helppo ottaa pois jos autossa tulee liian lämmin. Sopivan kankaan olin löytänyt jo vuosi sitten käydessäni UFF:lla. Kyseinen tekstiili on palvellut verhona joskus 70-luvulla, mutta alitajuisesti näin sen sopivan täydellisesti pienen tytön hienostelutakkikankaaksi. Ja totta tosiaan, verhosta ommeltu takki on ihanasti slaavilaisvaikutteinen.


Kangasta leikatessani en juuri miettinyt kuvioiden kohdistuksia. Ne kuitenkin osuivat kohdilleen just eikä melkein. Onneksi niin, sillä olisihan se ollut vallan hölmön näköistä jos kuviot olisivat vaellelleet takissa miten sattuu. Vuorena takissa on vanua, polarfleeceä ja vuorisatiinia. Kivasti sain tähän upotettua kaapin perällä lojuneita fleecepalasia. Ei yhtään haittaa, vaikka jokainen takin osa on ommeltu erivärisellä fleecellä; eivät ikinä vuoren ja ulkokerroksen välistä näy kenellekään. Ennen satiinivuoren yhdistämistä tikkasin uloimman ja välikerroksen muutamilla poikittaisilla ompeleilla. Siitä tulee takkiin kivan muhkea vaikutelma.


Malli: Ottobren (6/2011) Tinttiina
Kankaat: UFF:n verholöytö, vuori, vanu ja fleece Eurokankaasta, resori Metsolasta
Koko: 86
Modausta: ompelin huppuun, kädenteille ja helmaan punaista resoria. Vuorin ompelin helmaan asti.



Nyt meillä on kiva takki kaupungille. Asusteeksi pitäisi löytää punainen lakki, jotta Pieni Punahilkka -vaikutelma olisi taattu.

7 kommenttia:

Tänne voit jättää puumerkkisi. Ilahdun kovasti kommenteista :)