keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Mustikkametsällä

Kesän lähetessä loppuaan, minut valtaa pieni maanisuus. Sellainen marjamaanisuus. Pakko hamstrata pakastin täyteen mansikoita, mustikoita, vadelmia ja puolukoita. Viimeisin villitys, josta todella tajuan tulleeni vanhaksi, ovat hillat ja kanttarellit. Ennen en todellakaan välittänyt kummastakaan, mutta kummasti aika muuttaa makutottumuksia muunkin kuin värimieltymyksen suhteen. Asumme kaupungissa, eikä pihamme ole suuren suuri, mutta onnistuneesti kasvatan siellä mansikoita, pensasmustikoita ja marja-aroniaa. En malta odottaa, että pieni omenapuumme alkaa tuottaa hedelmää. Meillä olisi pihassa myös vadelmaa, jos olisin saanut itse päättää asiasta. Mies kuitenkin pisti kapuloita rattaisiin ja halusi jättää osan pihasta nurmikoksikin (omituista).


Luottomustikkapaikassamme Kajaanissa eivät mustikat vielä olleet kypsyneet. Keskipohjanmaalla käydessämme löysimme kuitenkin pihametsästä oivan paikan, jossa akuutein mustikkahimo tuli tyydytetyksi. Neiti pääsi myös kokeilemaan uutta villatakkiaan. Aloitin sen juhannuksena, mutta langan loputtua sain sen viimeistellyksi vasta tällä viikolla. Minulla oli varastossa ihanat keraamiset sydännapit, joita olin ajatellut tämän harmaan takin pariksi, mutta ne osoittautuivatkin aivan liian suuriksi ja painaviksi. Onneksi varastosta löytyi Prymin päällystettäviä nappeja. Tästä yhdistelmästä tulikin vielä hauskempi, kuin olin osannut odottaa.

Malli: Suuri Käsityö 3/2012, pitsineule sovellettu
Koko: 92
Lanka: BC Garn Semilla luomuvilla, väri vaalea harmaa, noin 125 g
Napit: Tilkuilla päällystetyt Prymin nappipohjat



Mikä marja saa sinut villiksi?

6 kommenttia:

  1. Ihana villatakki ja nuo napit sopii niin täydellisesti tuohon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olen ihaillut myös sinun tekemiäsi nuttuja ja itse värjättyjä lankoja.

      Poista
  2. mustikat ja villivatut :) sievä takki sievällä neidillä!

    VastaaPoista

Tänne voit jättää puumerkkisi. Ilahdun kovasti kommenteista :)