Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tilkkuja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Tädin murulle

Tällä viikolla minulla on ollut satumainen onni tulla Tädiksi. Samalla myös Neiti sai ensimmäisen serkun. Vauvan syntymistä odotellessamme olimme Neidin kanssa aloittaneet tämän vauvapeiton ompelun; neiti valitsi kankaita, minä leikkasin ja kursin kokoon. Ja tästä tuli ihana!



Peitto on kooltaan noin 85 x 85 cm ja välissä on paksu vanu. Tikkasin peiton melko harvakseltaan, jotta muhkeus ja pehmeys säilyisivät. Peiton toinen puoli on värikästä eläinkuviollista puuvillaa, jota äitini oli ostanut metreittäin Jyskin alesta. Sopii mielestäni kivasti kokonaisuuteen. Muuten käytetyt kankaat ovat sieltä täältä palalootaan eksyneitä tilkkuja.



Peiton oikeaan alakulmaan tein paikan vauvan nimelle, joka tikataan siihen heti kun se selviää.



Pahoittelen, että olen ollut syksyn aikana kovin hidas vastailemaan kommenttilootan viesteihin ja vierailemaan muissa blogeissa. Toivonkin, että kevätauringon myötä saisin hippusen enemmän energiaa tehdä kaikkia niitä kivoja juttuja jotka ovat syksyn harmaudessa unohtuneet. Ihanaa alkanutta vuotta ihan jokaiselle!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Puuh.


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Nyt se olis tikkausta vaille valmis. Koko tulee olemaan 
noin 160 x 160 cm.



torstai 6. syyskuuta 2012

Hitaasti, mutta varmasti...

 ...edistyy tämä oma versioni Ruby strings -tilkkutäkistä.


Kyllä se ihan varmasti valmistuu, vaikka mieskin käy vähän väliä huomauttelemassa puuttuvien tilkkujen määrästä. Ja siitä tulee ihana, vaikka värimaailma onkin jotain aivan muuta, kuin sitä pinkkiä ja limeä, jota olen tottunut käyttämään.


Jatkoa seuraa, toivottavasti.

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pikku emännän viiri

Heti alkuun pahoittelen kuvien heikkoa laatua. Ne on otettu ukkosen paukkuessa ulkosalla, joten valaistuksen suhteen olisi voinut toivoa parempaa hetkeä.


Tällaisia viirejä on näkynyt viime aikoina useammassakin blogissa. Itsekin olen suunnitellut sellaisen askartelua jo hyvän aikaa. Vasta eilen sain kuitenkin aikaiseksi tarttua alati suurenevaan tilkkulootaani. Päätin heti alkuun, että ompelukonetta käytän niin vähän kuin mahdollista ja niinpä nämä viirit onkin kovetettu ja liimattu yhteen takakappaleen kanssa kaksipuoleisen liimakankaan avulla. Helppoa kuin heinän teko. Viirit myös pysyvät hyvin jämäkästi muodossaan ja siitä minä tykkään. Liimauksen jälkeen ompelin vain pari metriä puuvillanauhaa lippunaruksi ja viiri oli valmis asennettavaksi (tosin nyt kuvia katsellessani huomasin, että lippunarun silityskään ei olisi ollut pahitteeksi...).


Neitikin taisi tykätä pikku emännän viiristään, sillä tokaisi sen nähtyään: "oii, kaunis!" Suunnitelmissa olisi askarrella samanlainen, tosin ehkä hieman hillitympi, myös meidän keittiöön. Katonrajassa oleva matala, mutta hyvin leveä ikkuna ei verhoja kaipaa, mutta jotain pientä piristystä kuitenkin. Tällainen viirinauha voisi sopia sinne oikein mainiosti.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Paluuta arkeen

Kesäloma on pian lopuillaan, joten palaillaanpas pikkuhiljaa myös tänne blogimaailmaan. Alkukesä meni osaltani lähinnä sairastamiseen, niin kovasti iski koivun siitepöly tänä vuonna. Muutaman viime kesän olinkin selvinnyt helpommalla raskaus- ja imetyshormonien avulla. Kesäkuussa tuli myös harrastettua melko koiramaisia aktiviteetteja perheemme karvaisen jäsenen kanssa; koira kun on jäänyt viime aikoina täydellisesti kaksijalkaisen lapsemme varjoon. Muutama viikonloppu kului siis mamman ja koirulin laatuajan merkeissä. Hauskaa oli, mutta tulipa taas todistettua sekin, että koiraneiti on aivan yhtä tuulella käyvä otus kuin perheen muutkin naispuoliset jäsenet.

Sateisen kesäkuun aikana ei tullut pahemmin tehtyä käsitöitä. Neulominen ei juuri innostanut, eikä ompeluunkaan ollut yhtään energiaa, saati aikaa. Sen verran kuitenkin sain aikaiseksi, että siivosin ja järjestin kotimme kaapit. Yhtä sun toista turhaa romua tulikin heitettyä pois ja muut järjestin muun muassa tällaisiin ylijäämätapeteilla päällystettyihin kenkälaatikoihin. Ovat tosi helppoja tehdä ja lopputulos on joka suhteessa oikein siisti. Vielä kun saisi miehenkin opetettua siihen, että kaikelle paikka, ja kaikki paikalle :) Taitaa olla turha toive...


Tänään minua puraisi ompelukärpänen pitkästä aikaa, kun hain postista hartaasti odottamani Mekkotehdas -kirjan. Tilasin tämän jo kuukausi sitten, joten muutama muukin on tainnut haluta samanlaisen ;) Kuvat ja tunnelma kirjassa ovat todella hurmaavia ja mekkokaavat toinen toistaan suloisempia. Ihan ensiksi meillä taitaa valmistua Alviina, sitten Maret, Karoliina, Amalia, Orelma... Huh huh, lista on pitkä.



Tilkkuiluunkin pitäisi löytää aikaa. Päätin aloittaa uuden projektin ja malliksi valikoitui Ashleyn ihana Ruby Strings Quilt.  Päätin kokeilla minulle vieraampia värisävyjä ja tilasin Joel Dewberryn Aviary2 -kankaita luumun sävyissä. Tästä on tarkoitus syntyä ihana talvinen torkkupeitto olohuoneen sohvalle. Jos innostusta riittää, ommellaan samoilla tulilla myös sohvatyynyille uuden päällyset. Voi hurjaa, olenkohan haalinut itselleni aivan liian suuren urakan... Jatkoa seuraa, toivottavasti.


lauantai 10. maaliskuuta 2012

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Siitä se ajatus sitten lähti....

Useissa seuraamissani blogeissa on jo pitkään valmistauduttu tulevaan kesään. Itse puolestani olen elänyt jo ensi talvea; miettinyt talviasusteita ja ostanut jopa uuden toppahaalarin ensi talveksi, kun sopiva sattui löytymään Metsolan alesta. Kesävaatteiden suhteen minulle tuli kiire vasta, kun tajusin, ettei Neidillä ole mitään sopivaa vaatetta huhtikuun Barcelonan matkaa varten. Säätiedotukset näyttävä Espanjaan jo tällä hetkellä + 15-20 asteen lämpötilaa, joten ihan villavaatteissa sinne ei kannata lähteä...


Olen aivan ihastunut tähän Metsolasta saatavaan pilkulliseen puuvillapopliiniin. Kun sitten löysin söpön kesätopin kaavan Etsystä, oli kangasvalinta jo selvillä. Yhdistin toppiin Neidin lempivärit, limenvihreän ja räiskyvän pinkin, ja lopputuloksesta tuli melkoisen herkullinen. 


Malli: Flower top, Dans la Lune, omin pienin muutoksin
Kangas: Puuvillapopliini Lasten Metsolasta
Koko: noin 90

Ja kuten sanonta kuuluu, siitä se ajatus sitten lähti. Topin värit ovat niin herkulliset, että päätin ommella Neidille päiväpeitteen käyttäen siinä samoja kankaita. Pari tähtiblokkia ovat jo valmiina, vielä "muutama" puuttuu. Toivottavasti saan peitteen valmiiksi siihen mennessä, kun Neiti muuttaa pinnasängystä isojen tyttöjen sänkyyn. Tuota sänkyä on etsitty kissojen ja koirien kanssa vähän joka paikasta, mutta sopivaa ja äidille mieluisaa ei tunnu löytyvän mistään.Vinkkejä otetaan siis mielellään vastaan :)

Tähtiblokin malli on kurkattu täältä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kun Täti Moonika oppi tilkuttamaan...

Niin, kaikki lähti siitä yhdestä vauvapeitosta. Sen jälkeen olen katsonut kaikkia kankaita "sillä silmällä". Mikä sopisi minkin kanssa ja minkälainen tikkaus saisi minkin kankaan parhaat puolet esiin. Tiedättehän, sellaista pientä maanisuutta ilmassa. Tekniikka on edelleen kaukana oikeaoppisesta, mutta apinanraivolla jotain on aina saatu valmiiksi.


Viime talven tuiskuissa haaveilin lämpimästä kesästä ja tilkuttelin samalla kangaskaapin kätköissä marinoituneista jämäpalasista jonkinlaista piknikvilttiä. Lopputulos ei ole ihan niin huippusiisti, kuin mitä ehdin jo mielessäni hekumoida. Ihan kelpo viltti siitä kuitenkin tuli.


Suuressa Käsityölehdessä oli joskus ohje piknikviltin tekoon ja sieltä sain idean ohuen vahakankaan käyttöön viltin nurjalla puolella. Tällä tavalla pieni kosteuskaan ei haittaa loikoilua nurmikolla.


Kuvissa viltti on ryppyinen ja reunoista puuttuu vielä kanttaukset. Jospa nuo saisi ensi kesään mennessä kuntoon.


Kangaslaatikon aarteista valmistui vielä istuinpehmikkeet puutarhatuoleihin. Jostain syystä mittaukset menivät hieman pieleen ja pehmusteista tuli vähän pienikokoiset. Ainakaan tämän mamman istumalihakset eivät täysin mahdu tämän neliön päälle. Leveämmän reunakaistaleen kanssa nämä olisivat täydelliset.


Olo on kuin Täti Moonikalla.
 
Muoks. Ohje istuintyynyihin löytyy Grete Gulliksen Moen kirjasta Värikkäät tilkkulahjat. Itse muokkasin ohjetta paremmin jämäpaloihin sopivaksi.