Villasukkaihmisen onni

 Olen onnellinen! Olen vihdoin, monen monen vuoden haaveilun jälkeen, neulonut itselleni villasukat! Olen minä sukkia neulonut aiemminkin, mutta ne ovat aina olleet jollekin toiselle. Äidille ja pikkusiskolle olen neulonut useita sukkia, koska olen ajatellut, ettei niille raukoille muutkaan neulo :D Tällä kertaa oli kuitenkin pakko olla itsekäs, sillä villasukkavarastoni oli huvennut lähes olemattomiin. Lempisukkiini on ilmestynyt ammottavia reikiä ja parsimista en osaa, enkä suoraan sanottuna viitsi edes opetella (hui kauhistus, nyt se on sanottu). Tuskin koko kantapään kokoisia reikiä edes pystyisi parsimaankaan, vaikka olisi maailman paras siinä hommassa. 

Minulla on aina villasukat jalassa. Kotona, töissä, jopa lenkkipolulla. Ne ovat vain niin mukavat ja lämmittävät olemattoman ääreisverenkierron kylmettämiä varpaitani. Nyt kun Prisman alekorista pilkisti sangen herkullisen värinen Novitan Nalle-lanka (Luontopolku, koivu), oli sukanneulontaan helppo ryhtyä. Malliksi valikoitui ihan perussukka kantapäävahvistuksilla.  Jostain kummasta löysin aikaakin. Oli pitkästä aikaa todella rentouttavaa ja kotoisaa kaivaa sukkaneule esiin ja käpertyä viltin alle sohvannurkkaan. Pitkään aikaan ei ole ollut sellaista fiilistä, että viitsisi siinä sohvannurkassa tehdä mitään muuta, kuin möllöttää. 

Sukat valmistuivat sopivasti ennen perheen viikonmittaista ruskaretkeä. Suuntasimme mieheni, Neiti Näpsäkän ja Luna Labbiksen kanssa Lappiin, Pallastunturille ja Kilpisjärvelle, ruskaa ihailemaan ja patikoimaan. Oi, miten nautinkaan! Olen kasvanut partiolaisena ja viettänyt suuren osan lomistani luonnossa retkeillen tai leireillen. Tuo viikonmittainen eräretki tuntui kuin paluulta tuohon aikaan. Lapin luonnossa ja hiljaisuudessa piilee uskomaton  rauha. Tunturipaljakoilla patikoidessa ei kaipaa mitään muuta. Nyt on akut ladattu ja pää nollattu syksyä varten.

 Kuten tiedätte, Lappiin kertyy ajomatkaa "muutama" tunti. Matkailuautolla körötellessä, sitä ajomatkaa on vielä vähän enemmän. Matkan aikana aloitin uuden neuleen ja sain luettua mielenkiintoisen kirjan. Tuo Pauliina Rauhalan Taivaslaulu käsittelee käsinkosketeltavalla tavalla perheenäidin uupumista. Vaikka oman uupumukseni syyt ovatkin hyvin erilaiset kuin kirjan päähenkilöllä, itse asiassa päinvastaiset, oikein ahmin kirjan kannesta kanteen. Nyt ymmärrän myös hieman paremmin vanhoillislestadiolaisia lapsuudenystäviäni. Suosittelen kirjaa kaikille! Neuleesta syntyy muuten ihana Whisper cardigan (ja toivottavasti pian). 

Sitten vielä kaikki käsityöihmiset hox hox! Ihana ja aikaansaava ystäväni Mari on perustanut aivan loistavan verkkoportaalin, joka kokoaa Suomessa valmistetut käsityötuotteet yhteen paikkaan. Palvelun nimi on astubutiikkiin.fi ja sieltä löytää koko ajan täydentyvän kokoelman mitä ihanampia suomalaisia käsitöitä. Portaali on todella selkeä ja helppokäyttöinen ja itse voin täydestä sydämestä suositella sitä(kin). Odotan jo kuin kuuta nousevaa ihanaa Lumoan riipustani, jonka pitäisi pikapuoliin tipahtaa postilaatikkooni. Klikkaa siis tutustumaan butiikkiin ja ihanaan arvontaan. Klikkaamalla blogini sivupalkista löytyvää kuvaa, pääset suoraan arvontaan.

Raitamania

Voi huokaus. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin kuin nyt kesälomakin. Tuntuu kuitenkin, että tänä vuonna olen saanut valtavasti aikaan loman aikana. Eniten olen saanut aikaiseksi oman pääni sisällä; järjestänyt asioita tärkeysjärjestykseen, tsempannut itseäni syksyä varten, kasvanut, sisäistänyt, kypsynyt ja rentoutunut. En edes muista, milloin viimeksi olisin lukenut kirjan. Ja nyt loman aikana olen lukenut niitä jopa kaksi kappaletta! Huikeaa! 

 

Vielä ennen töiden alkua haluan postata tämän viimeisimmän villitykseni: raitamekon. Niitä on kertynyt kaappiini kaupan hyllyiltä useampiakin erilaisia. Kun en enää löytänyt kaupasta lempimekolleni korvaajaa, päätin ommella sellaisen ihan itse. Tässä prosessi vaihe vaiheelta.

Lempimekko, vahvaa palatrikoota Eurokankaasta  ja sakset. Ja eikun hommiin!

Aluksi asettelua ja leikkelyä...

 Hyvältä näyttää.

Sitten vain surautellaan...

...ja muokataan hieman.

Lopuksi vielä huolitellaan pääntie ja hihansuut trikookaitaleilla ja käännetään helma.

 Ja sitten vain nautitaan auringosta uusi mekko päällä. Asusteeksi aina jotain pinkkiä.

Tykkään! Nyt olenkin hamstrannut kangaskaupat tyhjiksi raitatrikoista. Näitä pitää tehdä useita!

Asusteita syksyyn

Olen aloittanut tämän huivin neulomisen yli vuosi sitten. Nyt loman aikana sain vihdoin ja viimein neulottua sen loppuun. Ja onneksi sainkin! Olen pikkuhiljaa kehittänyt itselleni pakkomielteen huiveihin; osaisinkohan enää edes lähteä kotoa minnekään ilman kaulaan kiedottua huivia. Tämä huivi sopii täydellisesti tulevaan syksyyn. Lanka on ihanan pehmeää, eikä varmasti kutita. Huivilla puolestaan on mittaa sen verran, että sen voi helposti kietaista kaulaan pariin kertaan huolettomasti. 

Mutta olipa huivin kuvaaminen hellepäivänä melkoinen operaatio! Muutenkin tuo kuvien ottaminen itsestäni on hieman kömpelöä, joten koittakaa kestää. Minulla on jonkinlainen kompeksi kameran edessä olemisen suhteen ja jotenkin onnistun aina saamaan naamani jollain tavalla vinksalleen kuvien ottohetkellä. Kysykää vaikka mieheltäni. Hän on naureskellut kyseiselle asialle tutustumisestamme lähtien. Kyllä, minä olen meidän perheen prinsessa Birgitta. Muistattehan hänet?

Huivi: Haruha-huivi

Lanka: BC Garn, Silkbloom Fino, väri 09 turkoosi, noin 85 g

Mitat: 23 x 220 cm

Note to self: tällainen myös pikkusiskolle!

Lintukoto

Olen minä jotain saanut aikaiseksi loman aikana. Maalasin meidän valkoisen eteiskäytävän. Tuo lähes koko asunnon mittainen käytävä on todella hankala; sitä on mahdotonta sisustaa järkevästi ja luonnonvaloa sinne pääsee suotautumaan vain muiden huoneiden kautta ja ulko-oven maitolasin lävitse. Käytävän valkoisuus ja epäsiisteys on harmittanut minua pitkään. Mutta eipä harmita enää. Uuden eteistason avulla pipot, lapaset ja kengät pysyvät hyvässä järjestyksessä, eikä maalattu tila muistuta enää sairaalan vastaanottoaulaa.  

Etsin juuri oikeaa harmaansävyä pitkään. En missään nimessä halunnut harmaata, joka missään valossa taittaa siniseen. Mielestäni oikea sävy löytyi anopilta lainatusta sisustuskirjasta. Kirjassa sävy on rehdin harmaa, mutta seinällä se kyllä taittaa mielestäni kuitenkin siniseen. No, kaikkea ei voi saada. Pääasia, että seinä sointuu käytävän päätyseinällä olevaan koivutapettiin. 

Seinällä näkyvä puuaihe on saatu aikaiseksi maalaamalla seinään aseteltujen koivuaiheisten sisustustarrojen ylitse. Innoissani tilasin Ebaysta kyseiset tarrat ja kuvittelin niillä saavani eloa eteiseen. Maksoin itseni kipeäksi tullimaksuja ja tarrat eivät edes pysyneet seinässä! Mutta hyvä niin, tämä lopputulos voittaa mennen tullen kaikki sisustustarrat. Minulla olisi varastossa tarra-arkkiin kuuluvat limenvihreät lehdet, muutama lintu sekä orava. Päädyin kuitenkin näin yksinkertaiseen ratkaisuun ja asettelin oksalle vain kaksi lintua. Tuollainen alaston puuaihe sopii mielestäni tällä kertaa meille paremmin kuin täydessä lehdessä olevat puut. Ehkä joskus vielä liimailen oksiin lehdetkin.

Eteistasolle on tarkoitus asettaa pehmuste. Kyseinen superlon tilattiin Etolalta mittojen mukaan, mutta pehmusteen verhoilukangas uupuu vielä. En osaa millään päättää, haluanko kankaan olevan todella räikeä vai todella hillitty. Päätösten tekeminen ei ole koskaan ollut vahvin puoleni.

Maata näkyvissä

Viime talven ja kevään seilasin todella syvissä vesissä. Työuupumus. Huh, mikä kamala hirvitys. Se hiipii elämääsi huomaamatta ja aluksi varastaa kaikki värit elämästäsi. Sitten se piilottaa näkyviltäsi kaikki elämän pienet ilot niin, ettet enää muista, miten niistä nautitaan. Lopulta huomaat olevasi melko tylsä ja tylsistynyt ihminen, jota ei innosta mikään. Pahimmillaan tuo vieras vaikuttaa myös fyysiseen terveyteesi.

Minä huomasin saaneeni tuon vieraan jo kauan sitten. Nyt huomaan, että ystävät olivat yrittäneet vihjailla minulle siitä jo jonkin aikaa. Eräs, työuupumuksen läpikäynyt, jopa hyvin selvin sanoin. Lopulta tajusin sairastuneeni uupumukseen vasta, kun ihana ystäväni totesi keskustelleensa minun nuutuneisuudestani toisen ystävän kanssa. Ensin mietin, pitäisikö tuosta pahoittaa mielensä. Hyvin pian tajusin kuitenkin, että tuo lause oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut pitkään aikaan. Aloin pohtia omaa olotilaani ja siihen vaikuttavia tekijöitä ihan oikeasti. Tajusin, etten halua aina olla näin nuutunut. Minä haluan osata jälleen nauraa vedet silmissä, enkä vain leikisti. Minä haluan taas muistaa, miten elämästä nautitaan ja iloitaan. 

Lienee sanomattakin selvää, että tämä blogi on jäänyt talven ja kevään aikana täysin heitteille. Eipä sillä, että minulla olisi ollut mitään kerrottavaakaan. Käsityöt jäivät ensimmäisenä kaapin uumeniin. Olen ollut nyt kesälomalla viikon verran ja uskon, että olen saanut karistettua tuosta nuutuneisuudesta ainakin osan. Ainakin käsityöt ovat jälleen löytäneet kaapista ulos. Myös täällä kotona olen saanut saatettua monta rästissä ollutta sisustusprojektia loppuun. Toivottavasti saisin niistä osan näytille myös tänne blogiin.

Ymmärrän kyllä, ettei yksi kesäloma korjaa työuupumusta. Sama kierre on edessä jälleen syksyllä, jollen oikeasti saa muutettua työni kuormittavuutta. Ongelmana vain on se, että olen pohjimmiltani täydellisyyden tavoittelija; en osaa tehdä töitäni hutaisemalla. Samalla huolehdin sitten myös muiden töistä. Uskon kuitenkin, että olen sisäistänyt jotain. En halua päästää uupumusta kylään uudestaan.

Vaikka tämä on alunperin tarkoitettu käsityöblogiksi, halusin kirjoittaa aiheesta. Ehkä se muistuttaa minua ensi syksynä, kun jälleen lupaan oman työpanokseni liian moneen projektiin ja huomaan uupuvani työtaakan alle. Tottakai työ on tärkeä osa elämää, täyttäähän se vuorokaudesta parhaimmillaan jopa kolmasosan. En kuitenkaan halua sen sieppaavan myös loppuja kahta kolmasosaa. Tiedän, etten ole ainoa asian kanssa painiskeleva. Tsempataan me toisiamme ja muistutetaan niistä elämän tärkeämmistä asioista: perheestä, ystävistä ja tietysti - käsitöistä.

Tädin murulle

Tällä viikolla minulla on ollut satumainen onni tulla Tädiksi. Samalla myös Neiti sai ensimmäisen serkun. Vauvan syntymistä odotellessamme olimme Neidin kanssa aloittaneet tämän vauvapeiton ompelun; neiti valitsi kankaita, minä leikkasin ja kursin kokoon. Ja tästä tuli ihana!

Peitto on kooltaan noin 85 x 85 cm ja välissä on paksu vanu. Tikkasin peiton melko harvakseltaan, jotta muhkeus ja pehmeys säilyisivät. Peiton toinen puoli on värikästä eläinkuviollista puuvillaa, jota äitini oli ostanut metreittäin Jyskin alesta. Sopii mielestäni kivasti kokonaisuuteen. Muuten käytetyt kankaat ovat sieltä täältä palalootaan eksyneitä tilkkuja.

Peiton oikeaan alakulmaan tein paikan vauvan nimelle, joka tikataan siihen heti kun se selviää.

Pahoittelen, että olen ollut syksyn aikana kovin hidas vastailemaan kommenttilootan viesteihin ja vierailemaan muissa blogeissa. Toivonkin, että kevätauringon myötä saisin hippusen enemmän energiaa tehdä kaikkia niitä kivoja juttuja jotka ovat syksyn harmaudessa unohtuneet. Ihanaa alkanutta vuotta ihan jokaiselle!