Viime talven ja kevään seilasin todella syvissä vesissä. Työuupumus. Huh, mikä kamala hirvitys. Se hiipii elämääsi huomaamatta ja aluksi varastaa kaikki värit elämästäsi. Sitten se piilottaa näkyviltäsi kaikki elämän pienet ilot niin, ettet enää muista, miten niistä nautitaan. Lopulta huomaat olevasi melko tylsä ja tylsistynyt ihminen, jota ei innosta mikään. Pahimmillaan tuo vieras vaikuttaa myös fyysiseen terveyteesi.
Minä huomasin saaneeni tuon vieraan jo kauan sitten. Nyt huomaan, että ystävät olivat yrittäneet vihjailla minulle siitä jo jonkin aikaa. Eräs, työuupumuksen läpikäynyt, jopa hyvin selvin sanoin. Lopulta tajusin sairastuneeni uupumukseen vasta, kun ihana ystäväni totesi keskustelleensa minun nuutuneisuudestani toisen ystävän kanssa. Ensin mietin, pitäisikö tuosta pahoittaa mielensä. Hyvin pian tajusin kuitenkin, että tuo lause oli parasta, mitä minulle oli tapahtunut pitkään aikaan. Aloin pohtia omaa olotilaani ja siihen vaikuttavia tekijöitä ihan oikeasti. Tajusin, etten halua aina olla näin nuutunut. Minä haluan osata jälleen nauraa vedet silmissä, enkä vain leikisti. Minä haluan taas muistaa, miten elämästä nautitaan ja iloitaan.
Lienee sanomattakin selvää, että tämä blogi on jäänyt talven ja kevään aikana täysin heitteille. Eipä sillä, että minulla olisi ollut mitään kerrottavaakaan. Käsityöt jäivät ensimmäisenä kaapin uumeniin. Olen ollut nyt kesälomalla viikon verran ja uskon, että olen saanut karistettua tuosta nuutuneisuudesta ainakin osan. Ainakin käsityöt ovat jälleen löytäneet kaapista ulos. Myös täällä kotona olen saanut saatettua monta rästissä ollutta sisustusprojektia loppuun. Toivottavasti saisin niistä osan näytille myös tänne blogiin.
Ymmärrän kyllä, ettei yksi kesäloma korjaa työuupumusta. Sama kierre on edessä jälleen syksyllä, jollen oikeasti saa muutettua työni kuormittavuutta. Ongelmana vain on se, että olen pohjimmiltani täydellisyyden tavoittelija; en osaa tehdä töitäni hutaisemalla. Samalla huolehdin sitten myös muiden töistä. Uskon kuitenkin, että olen sisäistänyt jotain. En halua päästää uupumusta kylään uudestaan.
Vaikka tämä on alunperin tarkoitettu käsityöblogiksi, halusin kirjoittaa aiheesta. Ehkä se muistuttaa minua ensi syksynä, kun jälleen lupaan oman työpanokseni liian moneen projektiin ja huomaan uupuvani työtaakan alle. Tottakai työ on tärkeä osa elämää, täyttäähän se vuorokaudesta parhaimmillaan jopa kolmasosan. En kuitenkaan halua sen sieppaavan myös loppuja kahta kolmasosaa. Tiedän, etten ole ainoa asian kanssa painiskeleva. Tsempataan me toisiamme ja muistutetaan niistä elämän tärkeämmistä asioista: perheestä, ystävistä ja tietysti - käsitöistä.
