On kaksi asiaa, joita en muutama vuosi sitten olisi ikimaailmassa yhdistänyt itseeni. Toinen niistä on tummansininen väri ja toinen mummon pelargooniat. Mutta kappas vaan, tänään olen löytänyt itseni pukeutumasta uuteen tummansiniseen tunikaani ja samoilla tulilla myös istuttamasta pelargoonioita oven pieleen. Niin se maailma muuttuu.
Kun näin tämän tummansinisen pilkkutrikoon Eurokankaassa, se veti minua puoleensa niin, etten voinut lähteä kotiin ilman sitä. Ensimmäinen ajatukseni oli ommella siitä Neidille lyhythihainen tunika kesäksi. Jossain vaiheessa tulin kuitenkin itsekkääksi ja halusin omia koko kankaan itselleni. Niinhän siinä sitten kävi, että Ottobren uusimmassa lehdessä ollut Jungle Stripes -mekon kaava ja tämä kangas päättivät muotoutua kevyeksi seilorihenkiseksi tunikaksi minulle, ja vain minulle.
Modasin kaavaa jonkin verran niin, että esimerkiksi pääntielle tuli laskoksia enemmän kuin ohjeessa. Tein myös hihansuihin kuminauharypytysten sijaan pienet resorit. Jouduin myös kaventamaan tunikaa jonkin verran sivuilta.
Malli: Jungle Stripes, Ottobre 3/2012
Koko: 164 cm kavennettuna
Kangas: Eurokankaan pilkkutrikoo
Voin jo melkein tuntea merituulen hiuksissa ja nähdä itseni kiikaroimassa horisonttiin valkoisen purjelaivan kannella. Vain purjehduskengät ja merimieslakki puuttuvat. Valitettavasti kököt kuvat ja kehno malli eivät tee tunikalle oikeutta.
Kuten jo mainitsin, puutarhan puolellakin on tapahtunut paljon. Terroristien raateleman omenapuun tilalle sain ihanan pilvikirsikan ja etupihan kivipihakin sai seurakseen muutamia kääpiokatajia ja mehitähtiä. Ja ah, etuovella kukkivat mummon pelargoonit. Rakastan näitä kukkia. Ne tuovat niin elävästi mieleen mummun ja kesät lapsuudenkodissa.
Kivan näköinen tunika. Mies tilasi miulle tuon Ottobren äitienpäivälahjaksi, luulen että ensimmäinen kokeilu uusimmasta ob:stä on juurikin tuo jungle stripes.
VastaaPoistaKiitos. Tuossa uusimmassa OB:ssa on hurjasti kivoja kaavoja. Neidillekin valmistui siitä jo yksi mekko :)
PoistaKivannäköinen tunika! Värimaku muuttuu kummasti ajan myötä, ainakin minulla on muuttunut. Se lienee ihan normaalia, monet muutkin ovat sanoneet samaa.
VastaaPoistaTämä on totta. Tosin vanha suosikki, vaaleanpunainen, on edelleen vahvasti mukana lempparivärien joukossa. Mutta hei, sehän sopii hyvin myös tummansinisen kanssa ;)
PoistaMä yllätin itseni pari kesää sitten himoitsemasta daalioita, kukkia joita mummo kasvatti ja toi mulle aina synttärikimpuksi. kesän kukoistivat parvekkella parissa isossa ruukussa, mutta talvehtimaan en päässyt mukuloita kaivamaan... ehkä joskus toiste vielä sitäkin mummon muistoissa!
VastaaPoistaOlen huomannut itsessäni melkoista nostalgista nostetta; en vain kukissa, vaan myös monissa sisustusjutuissa. Olen esimerkiksi haaveillut kiikkutuolista :)
Poista