sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Siivouspäivän satoa

Ihan loistava keksintö tämä Siivouspäivä! Kiertelimme Neidin kanssa keskustan ja lähialueiden pihakirppiksiä ja teimme huippuedullisia löytöjä. Neidin silmiin osuivat kaikki Hello Kitty-aiheiset ihanuudet, minä silmäilin puolestani vanhoja astioita ja sisustustekstiilejä. Mukanamme kotiin matkasivat mm. tällaiset Karhulan keittiötölkit ihan muutamalla eurolla. Olen etsinyt näitä sopuhintaan normikirppiksiltä, mutta tuloksetta. Nyt sain kerralla heti useamman.


Käyttötarkoituskin oli valmiina parille pienemmälle purkille. Yhteen tölkkiin varastoin aiemmin rumassa pahvilaatikossa lojuneet ompelulangat. Nyt tölkki saa huoletta unohtua vaikka keittiön pöydälle.


Toisessa tölkissä säilytetään nykyisin pitkiä kruunukynttilöitä, joita on mielestäni ollut todella hankala säilyttää erinäisten laatikoiden pohjalla. Vinkin tähän säilytysratkaisuun olen saanut useammastakin sisustusblogista ja mielestäni tämä on oikein loistava idea! Ja kauniskin. Vielä omaa käyttötarkoitustaan odottaa tuollainen iso 5 litran tölkki, mutta eiköhän sillekin jotain keksitä.


Tänään poljimme koko perheen voimin Turkansaaren perinteisille syysmarkkinoille. Ihanat markkinat sikäli, että siellä on sellaista vanhan ajan tunnelmaa ja kaikki rihkamakauppiaat puuttuvat. Mukaan lähti suloista luonnonkasveilla (voikukka-nokkonen ja jokin seitikki) värjättyä villalankaa ja iso pullo tyrnimehua. Tuon ihmemehun voimalla olisi tarkoitus pysyä terveenä ensi talvi. Katsotaan, toteutuvatko myyjän lupaukset.



2 kommenttia:

  1. mä hurahdin tyrnimehun aktiivikäyttäjäksi vuosi sitten syksyllä ja kyllä oli nuhattomin talvi vuosiin, niin munulla kuin tyttärellä! muu perhe ei oiken päässyt mehun makuun ;). tänä syksynä oli jäänyt pullo avaamatta ja sekös kostautui hulvattomana räkatautina. ei muuta kuin pullo auki ja erikoissuurilla annoksilla itseä kuntoon panemaan. kohta täytyykin hakea uusi satsi taas mehua talveksi. viime jouluna jakelin pulloja lahjoiksikin :)

    VastaaPoista
  2. Ei meilläkään kauaa kestänyt se yksi pieni pullo. Täytyy lähteä etsimään uutta satoa :) Täällä meillä kasvaa rannoilla tyrniä villinä. Käytiinkin perheen kanssa keräämässä pieni purnukka. Homma oli niin hidasta, että pullon melko kova hinta (8,5 e) alkoi tuntua ihan kohtuulliselta ;)

    VastaaPoista

Tänne voit jättää puumerkkisi. Ilahdun kovasti kommenteista :)