torstai 5. tammikuuta 2012

Lämpimiä unia

Neiti Näpsäkän yöuniin kuuluu erottamattomana osana unipussi eli tutummin vaan "pussi". Ilman sitä uni ei meinaa tulla millään ja jos tulee, niin nukkuminen on rauhatonta pyöriskelyä. Ensimmäiseen "pussiin" tutustuttiin siinä vaiheessa, kun Neiti oli kasvanut pienimmästä vauvavaiheesta, eikä enää pysynyt peitosta käärityn kapalon sisällä. Kun tuo pussi jäi pieneksi, ompelin uuden, ja taas uuden ja nyt sitten tämän.


Kaavan pussiin olen piirtänyt käyttäen apuna Grobagin pussia ja lisännyt siihen vain vähän pituutta. Pussin uloin kerros on ihanan pehmeää flanellia Sampsukasta, sisäkerroksena polarfleeceä Eurokankaasta. Vasemmalla puolella on pukemista auttava pitkä vetoketju ja olkaimissa nepparit. On lämmin ja pehmeä.

Oletan tämän pussin jäävän Neidin viimeiseksi, sillä vanha pinnasänky alkaa pikkuhiljaa jäämään pieneksi. Edessä on siis jännittävä ison tytön sänkyyn siirtyminen, mutta sitä ennen tämä äiti haluaa pitää vauvansa unipussissa. Ihan jo pehmentääkseen niitä potkuja, joita aamuöisin isin ja äidin välissä nukkuva Neiti suuntaa suoraan vieressä nukkuvien naamaan.

3 kommenttia:

  1. Unipussit on ihania! Tytykin nukkuu paljon rauhallisemmin sellaisessa, Veikalta jätettiin pois kun oli vähän isompi, ei enää halunnut sellaisessa olla:(

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, unipussi on taivaanlahja :) Suren jo etukäteen, millaisiksi meidän yöt muuttuvat sitten, kun Neiti siirtyy pinnasängystä oikeaan sänkyyn ja oikean peiton alle.

    VastaaPoista

Tänne voit jättää puumerkkisi. Ilahdun kovasti kommenteista :)